**Patmos** – Hamish Bowlesin artikkeli julkaistiin ensimmäisen kerran **Voguen** heinäkuun 2011 numerossa.
Löydä lisää kohokohtia **Voguen** arkistoista tilamalla Nostalgia-uutiskirje [tästä](#).
Tulisaari Patmos, jossa pyhä Johannes sai ilmestyksensä, vaikutti kirjailija Lawrence Durrelliin enemmän "ajatukselta kuin paikalta, symbolilta kuin saarelta". Sen häikäisevä kauneus on kuitenkin kiistaton jo ensimmäisellä silmäyksellä veneestä saapuessa (lentokenttää ei ole) – pienet valkoiset talut täplittävät mäkiä kuin lumikelloja, ja Choran kylä kruunaa kukkulan muinaisella linnoituksella. Saaren todellinen majesteettisuus piilee Dodekanesian syvän sinisten vesien alla, ja sen vihjaavat Skalan satamaan saapuvat valtavat risteilyalukset, joiden aurinkopolttamat matkailijat hajaantuvat kauppojen ja kivikkorantojen pariin.
Paikalliset ovat kuitenkin kovempaa kestä. Heidän mielestään on täysin normaalia kävellä tunti kivikkoista maastoa käärmettä väistellen päästäkseen tamarindipuiden varjoon kätkeytyneille hiekkalahdille. Kalastajien kirkkaanväriset veneet vievät vielä kauemmaksi, piilopoukamiin, joita reunustavat tulivuorenkalliot – muistutus siitä, että tämä saari oli kerran niiHere’s the Finnish translation of the provided text:
---
**Patmos** – Hamish Bowlesin artikkeli julkaistiin ensimmäisen kerran **Voguen** heinäkuun 2011 numerossa.
Löydä lisää kohokohtia **Voguen** arkistoista tilamalla Nostalgia-uutiskirje [tästä](#).
Tulisaari Patmos, jossa pyhä Johannes sai ilmestyksensä, vaikutti kirjailija Lawrence Durrelliin enemmän "ajatukselta kuin paikalta, symbolilta kuin saarelta". Sen häikäisevä kauneus on kuitenkin kiistaton jo ensimmäisellä silmäyksellä veneestä saapuessa (lentokenttää ei ole) – pienet valkoiset talut täplittävät mäkiä kuin lumikelloja, ja Choran kylä kruunaa kukkulan muinaisella linnoituksella. Saaren todellinen majesteettisuus piilee Dodekanesian syvän sinisten vesien alla, ja sen vihjaavat Skalan satamaan saapuvat valtavat risteilyalukset, joiden aurinkopolttamat matkailijat hajaantuvat kauppojen ja kivikkorantojen pariin.
Paikalliset ovat kuitenkin kovempaa kestä. Heidän mielestään on täysin normaalia kävellä tunti kivikkoista maastoa käärmettä väistellen päästäkseen tamarindipuiden varjoon kätkeytyneille hiekkalahdille. Kalastajien kirkkaanväriset veneet vievät vielä kauemmaksi, piilopoukamiin, joita reunustavat tulivuorenkalliot – muistutus siitä, että tämä saari oli kerran niin karu, että sitä käytettiin karkotuspaikkana. Pyhä Johannes itse karkotettiin tänne ensimmäisellä vuosisadalla jKr., käännyttäen saarelaiset ennen vetäytymistään vuorenkoluun, jossa hän saneli Ilmestyskirjan oppilaalleen Prochorokselle. 1000-luvulla kukkulle nousi luostari, joka kukoisti vuosisatojen ajan.
"Luostari on aina ollut saaren sydän", sanoo korusuunnittelija Charlotte di Carcaci, jonka koti on Chorassa. Kylä kasvoi luostarin ympärille, ja sen käsityöläisten talot on suunniteltu viisaasti kaikkien tuulien hyödyntämiseksi. "Elämä on täällä yksinkertaista, mutta et koskaan tunne oloasi onnettomaksi", hän lisää. Talot ovat niin tiiviisti vierekkäin, että perheriidat ja kyläjuorut kantautuvat seinien läpi. Aitoa maurilaista tyyliä noudattaen niiden sisäänkäynnit ovat tarkoituksella vaatimattomia – johtivatpa ne nöyrään asuntoon tai suureen pihaan – harhauttaakseen mahdollisia varkaita.
Kun muotoilija John Stefanidis ja taiteilija Teddy Millington-Drake saapuivat 1960-luvulla, he löysivät Patmoksen "surrealistiseksi maalaukseksi – autioksi, rappeutuneine taloineen", joiden julkisivut olivat haalistuneet ja puuosat irtoilivat. Stefanidis lumoutui. Pari muutti romahtavan, aaseille tutun talon saaren taianomaisimmaksi kodiksi, laajentaen sitä myöhemmin vehreillä puutarhoilla, jotka vyöryivät mäenrinteeseen. Matkakirjailija Freya Stark kutsui sitä "taideteokseksi, joka on asetettu saarten kirkkaaseen, odottamattomaan kehykseen".
Patmoksen elämä ei sopinut herkille. Paikalliset olivat syvästi perinteisiä – kun Stefanidis toi koiransa, "ihmiset ajelivat sitä kaduilla; he eivät olleet koskaan ennen nähneet koiraa". Vuosikausia saarella ei ollut puhelimia, vain sähkeitä. "Tuulenpuuska saattoi viedä kaiken", Stefanidis muisteli. "Jacqueline Onassis kävi kerran ja jäi jumiin – Chorassa oli vain yksi puhelin, ja hänen piti etsiä se!"
**(Mukana olevat kuvat: Chiara ja Miranda di Carcaci terassillaan; vierashuone Peter Speliopouloksen ja Robert Turnerin kodissa; olohuonedetaili di Carcacien talossa.)**
Giuseppe ja Grazia Gazzoni Frascaran talon terassit.
Saarella oli niin vähän puita, että ihmiset käyttivät hiilipannuja lämmöksi. Sadevesi kerättiin säiliöihin, ja puutarhanhoito oli mahdotonta. "Ei ollut mitään syötävää!" Stefanidis muistelee. "Vihannekset, hedelmät ja muut tarvikkeet piti tuoda Ateenasta. Se oli ihmeen hankalaa." Vuosikymmenten saatossa ulkomaalaisten yhteisö kasvoi, ja Stefanidis – arvostettu sisustussuunnittelija – työskenteli noin tusinan talojen parissa, monien ystäviensä luona, jotka kestivät vaikean matkan päästäkseen sinne. "Tuot mädänneisyyttä mukana", Cy Twombly sanoi hänelle suoraan.
Vielä nykyäänkin aika kuluu hitaasti Chorassa. On vain yksi ruokakauppa (helposti pilaantuvat tuotteet on ostettava mahdollisimman tuoreina) ja yksi armenialainen leipuri, jonka herkulliset fetatäytteiset leipärenkaat ovat täydellinen alku rauhalliselle päivälle.
Katell le Bourhisin 1600-luvun tulikivistä tehty talli, jonka arkkitehti Lilia Melissa on muokannut.
Aasit olivat ainoa kulkuväline, kunnes ensimmäinen taksi saapui 1970-luvulla. Mutta Choran mutkittelevat kujat – valkoiseksi kalkitut seinät, joilla kiipeilee plumbagoa ja bougainvilleaa, ja kirkkaasti Adonis-siniseksi maalatut puuosat – ovat liian kapeita autoille. Jyrkkien polkujen, vinojen aukioiden ja huimaavien portaiden kulkeminen vaatii kestävyyttä. "Sinusta tulee täällä vuohi!" sanoo Katell le Bourhis, jonka oma koti kylän laidalla oli kerros 1600-luvulla munkkien varmajalkaisille hevosille tarkoitettu talli. "Kiipeämme ja kiipeämme – tasapohjaiset kengät ovat välttämättömyys Patmoksella!"
Stefanidiin elegantit uudistukset perinteiseen saaren käsityötaito