Carrie Bradshaw on nyt romaanikirjailija. Seitsemän menestynyttä tietokirjaa seksistä ja deittailusta (kuten *Manhattan* ja *A Single Life*) kirjoittaneena viisikymppinen entinen kolumnisti kokeilee nyt kertomakirjallisuutta. Eikä, tämä kirja ei kertoa sinkkunaisten seikkailuista New Yorkin deittailumailmassa. Sen sijaan se seuraa 1800-luvulla elävää naista, joka kohtaa eksistentiaalisen kriisin – ja jollain tapaa tuntuu vielä aidommalta Carrie Bradshawilta kuin mikään, mitä *And Just Like That* -sarjan käsikirjoittajat olisivat keksineet.

Mutta mistä kirja oikein kertoo? Sarjan kolmannella kaudella saamme vihjeitä – isoilla kirjasimilla kirjoitettuja lauseita (rohkeaa, Carrie) ja ääneen luettuja kohtauksia, kun hän kirjoittaa Pages-ohjelmassa. Tiedämme, että tarina sijoittuu vuoteen 1864, siihen liittyy romanssi ja sen innoitti hänen uusi Gramercy Parkin kaksionsa (niin paljon, ettei hän ole edes huonekaluoinut sitä kunnolla). Mutta mitä muuta? Tässä kaikki vihjeet, jotka olemme saaneet tähän mennessä, koottuna yhteen juonikartaksi.

### **Jakso yksi**
**"Nainen mietti, mihin oli ryhtynyt."**

Kirja alkaa kesken tapahtumien – emme tiedä tarkalleen, mihin päähenkilö on ajautunut, mutta koska Carrie oli puhelimessa Aidanin kanssa ennen kuin sai äkillisen inspiraation kirjoittaa, voidaan arvata, että kyseessä on jonkinlainen romanttinen sekaannus.

### **Jakso kaksi**
**"Istuen auringonpaisteessa nainen tunsi viimeisten kahden yön sumun häipyvän. Hän ymmärsi, että äskettäiset levottomat yönsä ja epävarmuudet olivat jäänteitä toisesta ajasta. Ajasta, jolloin hän oli vähemmän varma polustaan. Tämä on uusi talo, hän muistutti itselleen. Uusi elämä. Tämä ei ollut hänen menneisyytensä, vaan nykyhetki. Toukokuu, 1864."**

Ehkä nainen ei ole onneton suhteessaan – hän ei vain anna itsensä olla onnellinen? Tarina sijoittuu vuoteen 1864, Yhdysvaltain sisällissodan loppuvaiheisiin, Manhattanin asevelvollisuusmellakoiden jälkeen, Lincolnin presidenttikaudella. Voiko hänen päähenkilönsä, kuten Carrie, olla pääsemässä yli epävakaudesta ja kamppailemassa sopeutuakseen uuteen elämään?

**"Nainen nosti hameensa ja kiirehti kiemurtelevia rautaportaita ylös. Hän astui varovasti harmaissa nappikenkineen varmistaakseen, ettei kompastuisi kynnyksen yli ja jatkaisi matkaansa."**

Carrie kertoo tämän samalla, kun itse nousee rautaportaitaan. Sattumaa? Tuskin – hänen Gramercy Parkin kotinsa rakennettiin noin vuonna 1846, joten aikajana sopii.

### **Jakso kolme**
**"Nainen oli selvinnyt vaarallisesta matkasta, suurimmaksi osaksi ehjänä – vaikkakin ilman yöpaitaa ja matkalaukkuaan. Hänellä oli vain omat ajatuksensa seuraanaan, kun hän kietoutui peittonsa alle torjuakseen edessään odottavan kylmän, epävarman yön."**

Miksi tämä nainen lähti Gramercyn rivitalostaan (todennäköisesti hevoskärryillä)? Ei aavistustakaan. Mutta koska yhtäläisyydet ovat vahvoja, hän luultavasti – kuten Carrie Virginian-matkallaan – lähti rakkauden vuoksi, mistä saattaa katua myöhemmin.

### **Jakso neljä**
**"Nainen vilkaisi junan hyttiään ulos hämmentyneenä – ei aivan varma, oliko vaivalloinen matka tuonut hänet lähemmäksi vai kauemmaksi kaivatuimpaan."**

Ahaa, hän siis matkusti junalla rakastettuaan tapaamaan – rohkea liike, sillä junat olivat vielä suhteellisen uusi ilmiö New Yorkissa. Ja yllätys: hän on edelleen epävarma suhteesta. Kuulostaako tutulta?

### **Jakso viisi**
**"Nainen avasi ikkunansa päästääkseen kaupungin sisään. Hän kuuli hevosen..."**

(Teksti katkeaa, mutta voidaan olettaa, että tarina jatkuu lisää Carrien tunnusomaisella itsetutkiskelulla – sekoittaen hänen omaa elämäänsä päähenkilönsä elämään tavalla, joka on täysin **hänen**.)

Ihmiset tulivat ja menivät vaunuineen, ja jokainen saapuminen toi mukanaan uusia mahdollisuuksia. Äkillinen viileä tuulenpuuska kuumalla iltapäivällä muistutti häntä siitä, että jokainen päivä voi olla erilainen – täynnä seikkailuja, jos hän vain uskaltaisi tarttua niihin. Poiketen tutulta polulta hän päätti antaa päivän johdattaa häntä minne tahansa.

Tässä vaiheessa on selvää, että "nainen" on käytännössä Carrie vain 160 vuotta aikaisemmin. Toisin kuin Carrie, hän kuitenkin näyttää tietoisemmalta siitä, että suhde estää häntä henkisesti. Carrie, ota opiksi! Juokse vapaana Terry de Havilland -korkokengissäs!

### **Jakso kuusi**
**"Kielojen valkoiset hatut kumarruivat puutarhassa sateen pieksäessä, kun sisällä oleva nainen kohtasi tuntemattoman."**

Kuvittelenko asioita, vai kuulostaako tämä hieman... vihjailevalta? Kontekstina jakso 6, jossa Duncan kutsuu Carrien syömään outoa pataruokaa. Sanonpahan vain!

**"Rikkoutumisesta huolimatta nainen tiesi, että särö ei ollut kohtalokas. Ajan ja hoidon myötä se parantuisi – sillä heitä yhdistävä side oli vahvempi kuin kehrätty lasi."**

Kun Aidan rikkoo Carrien ikkunan, tämä sanoo: **"Nämä ikkunat ovat selvinneet Meksikon sodasta, sisällissodasta, asevelvollisuusmellakoista '63..."** Eli käytännössä Carriea kummittelee "nainen" hänen jokapäiväisessä elämässään. Hän **on** nainen. Tämä selittää, miksi hän alkaa käyttää vanhanaikaisia mekkoja ja miksi ikkunan rikkominen tapahtuu myös kirjassa.

### **Jakso seitsemän**
**"Nainen pitää kiinni siitä, mitä tiesi totuudeksi."**

Emmekö me kaikki? Ja saako hän koskaan nimeä?

### **Jakso kahdeksan**
**"Kun ikuisuus tuntui olevan ohi, onni saapui hänen kynnykselleen – odottamatta, kuin harvinainen punainen lintu puutarhassa. Henkeään pidätellen hän pysyi paikoillaan, peläten sen lentävän pois."**

Epäilen, että Sarah Jessica Parker kirjoitti tämän itse – se kuulostaa aivan hänen reaktioltaan vuoden 2017 auringonpimennykselle, kun hän huusi **"lintuja, joita harvoin näkee."** Mikä saa naisen niin onnelliseksi? Ehkä hänen oma versionsa Duncanista on ilmestynyt kuvioihin.

### **Jakso yhdeksän**
**"Nainen oli luullut, että hän ja rakastettunsa elivät nykyhetkeä, mutta nyt hän näki, että he olivat edelleen menneisyyden vankeja. Mikä tietysti tarkoitti, ettei heillä ollut tulevaisuutta."**

Hurraa! 1800-luvun Carrie on viimein jättänyt 1800-luvun Aidanin!

### **Jakso kymmenen**
**"Syksy saapui. Kun lehdet kultaantuivat ja ilma viileni, nainen löysi itsensä uudelleen. Tunnista tuli päiviä, päivistä viikkoja, kivusta tuli tuotteliaisuutta. Perhe, joka ei koskaan täyttäisi hänen kotiaan – tai sydäntään – haihtui kuin kultainen lehti ruskeana jalkojensa juuressa. Hän oli tehnyt kaikkeni. Hän oli tehnyt kaikkeni. Hän oli tehnyt kaikkeni."**

Jos Duncan olisi niin hyvä kirjailija kuin väitetään, hän olisi kehottanut Carriea välttämään kausiklishejä ja toistamaan samaa lausetta kolme kertaa. Mutta hei, tämä on kirja televisiosarjassa, joten... eiköhän jatketa!

Näyttää siltä, että nainen on vihdoin hyväksymässä asioita – kunnes Duncan pudottaa käänteen:

**"Älykästä myös: Mies selviää sodasta, mutta kuolee aiemman taistelun hoitamattomaan haavaan? Yllättävää."**

Hetkinen, elikö 1800-luvun Carrie ei oikeastaan jättänyt 1800-luvun Aidania – vaan hän vain... kuoli? Tai ehkä Duncan viittaa 1800-luvun Mr. Bigin kuolemaan (koska Pelotoneita ei silloin ollut). Miehet olivat muutenkin liian kiireisiä sodissa. Tämä selittäisi, miksi 1800-luvun Carriea kummittelee. Eli mitä tapahtuu seuraavaksi?

### **Jakso kymmenen**
Duncan ääneen kysyy sen, mitä me kaikki mietimme:

Duncan: "Mitä naiselle tapahtuu? Tiedätkö jo lopun?"
Carrie: "No, hän tietysti kuolee yksinäisyyteen."
Duncan: "Saanko tehdä viimeisen ehdotuksen? Hän jää henkiin. Hän on niin ainutlaatuinen hahmo – olisi sääli tappaa hänet."
Carrie: "Mietin asiaa."

**"Nainen istui puutarhassaan. Vaikka kesä oli tullut ja mennyt, hän tunsi sen lämmön vielä kasvoillaan ja kehossaan. Ihanaa. Ihanaa. Ihanaa."**

Kausikuva jatkuu – mutta ainakaan toistaiseksi nainen ei ole kuollut yksinäisyyteen.

Joten tässä seisoo Carrien romanttisen ajankauden draama. Tuleeko siitä hänen kahdeksas menestysteoksensa? Vain aika – ja kaksi jaksoa – näyttää. Mutta veikkaanpa: kyllä, todennäköisesti.