Vuonna 2012 taiteilija Pao Houa Her katseli, kuinka joukko hmong-miehiä suoritti sotilaskunniaistilaisuuden hänen setänsä hautajaisissa. Hän sai selville, että miehet olivat oppineet soittamaan tapsia ja taittamaan Yhdysvaltain lippua katsomalla YouTube-videoja, ostamalla univormunsa ja varusteensa netistä tai armeijan ylijäämäkaupoista. Kuten Herin setä ja isä, nämä miehet olivat taistelleet 1960- ja 1970-lukujen vaihteen Salaisessa sodassa, jossa CIA salaa värväsi ja koulutti hmong-väestöä Laosissa taistelemaan kommunistisia joukkoja vastaan. Myöhemmin Yhdysvaltain hallitus kuitenki kielsi heiltä ja heidän perheiltään etuudet ja virallisen tunnustuksen.

Kunnianosoituksena Her valokuvasi näitä veteraaneja muodollisten sotilasmuotokuvien tyylissä varhaisessa sarjassaan Attention (2012–14). Nykyään nämä vaikuttavat muotokuvat roikkuvat yli-ihmiskokoisina bannerina Sheboyganissa, Wisconsinissa sijaitsevan John Michael Kohler Arts Centerin (JMKAC) atriumin seinillä osana näyttelyä Pao Houa Her: Mielikuvitusmaisema – ensimmäistä laajaa hänen työtään käsittelevää retrospektiiviä.

Yli 20 vuoden ajan Her on tutkinut kaipuun, kotimaan ja keinotekoisuuden teemoja hmong-amerikkalaisesta näkökulmastaan yhdistellen vaikutteita amerikkalaisesta maisemavalokuvauksesta, siirtomaa-aikaisista studio muotokuvista ja hmongien kansanomaisesta valokuvauksesta. Hänen valokuvansa, videonsa ja installaationsa kietovat yhteen Kalifornian viljelysmaat, Minnesotan unikkopellot ja Laosin viidakoita kuvaen syvää surua, huumoria, sinnikkyyttä ja ylpeyttä.

JMKAC:n ja San José Museum of Artin (SJMA) yhteisjärjestämä näyttely ulottuu gallerian seinien ulkopuolelle. Installaatioita esiintyy julkisissa tiloissa ja yhteisöjen kokoontumispaikoissa Sheboyganin alueella, kun taas San Josessa vehnäliimajulisteita on ilmestynyt yllättäin pahvilla peitetyille rakennuksille ja tyhjille tonteille.

"Emme voisi esitellä Paon töitä korostamatta sitä, mikä tekee niistä erityisiä – ne ovat osa maailmaa, eivät vain museoita", sanoo JMKAC:n pääkuraattori Jodi Throckmorton. "Hän tuo muut hmong-yhteisön pariin samalla näyttäen hmong-väestölle, että heidät on kuvattu."

Hmongit muuttivat Kiinasta Kaakkois-Aasiaan 1700-luvulla. Laosin jouduttua kommunistien haltuun 1975 Yhdysvaltoja avustaneet hmongit joutuivat vainon kohteeksi ja pakenivat Thaimaahan. Kymmenet tuhannet muuttivat myöhemmin Amerikkaan, missä heitä on nykyään 330 000 – noin 1 % Aasianamerikkalaisesta väestöstä.

Laosissa vuonna 1982 syntynyt Her lähti lapsena maasta viettäen vuoden thaimaalaisessa pakolaisleirissä ennen asettumistaan St. Pauliin. Taiteensa kautta hän tutkii kotimaataan, jonka hän tuntee lähinnä perheen kertomusten kautta, tarkastellen miten nostalgia ja mielikuvitus kohtaavat siirtolaisuuden todellisuuden.

"Pao yhdistää ainutlaatuisesti kansanomaista valokuvauksia, korkeataiteen viittauksia ja teknologista innovaatiota", sanoo SJMA:n yhteisjohtaja Lauren Schell Dickens. "Hän tuo ne yhteen kysymään kysymyksiä ja oppimaan omasta yhteisöstään."

Hän seisoo yhden valolaatikoidensa ääressä Hmong Mutual Assistance Associationin tiloissa. Ensimmäisenä hmong-naisena Yale Universityn kuvataiteen maisteriohjelmasta valmistuneena ja nyt Minnesotan yliopiston apulaisprofessorina hän kertoo Voguelle, että taide on monille hmongeille vieras käsite. "Meillä ei edes ole hmongin kieltä sanaa kuvataiteelle", hän selittää Twin Citiesin studiostaan. "Silti harjoitamme taidetta päivittäin tajuttamme sitä."

Hänen huolensa taiteen saavutettavuudesta sai hänet esittelemään teoksia perinteisten museoiden ulkopuolella. "En vieraillut museoissa lapsena – vanhempani eivät ole käyneet museossa vieläkään", hän sanoo. "Kun pääsin lopulta taidekouluun ja aloin käydä museoissa, tunsin itseni epäkotoiseksi, koska taide ei heijastanut identiteettiäni. Sai minut miettimään: Miten voin sanoa teosteni olevan hmong-yhteisölle, jos niitä ei näytetä hmongien tiloissa?"

Sheboyganissa – 50 000 asukkaan järvikaupungissa – hänen kuvansa sulautuvat hienovaraisesti arkipaikkoihin. Niitä voi nähdä tienvarsikylteissä, panimoiden seinillä tai vilkkaiden ravintoloiden sisätiloissa. "Valloitanpa kaupungin vähän niin kuin", hän sanoo hymyillen. "Siinä tapahtuu väistämätön kohtaaminen. Rakastan luoda näitä saavutettavia hetkiä, kun ihmiset kohtaavat taidetta odottamatta."

Jotkut installaatiot tekevät rohkeamman väitteen. Piirikunnan oikeustalossa on mustavalkoisia muotokuvia hmong-ikäihmisistä keinotekoista kasvillisuutta vasten, joka muistuttaa Laosin viidakkoa. "Ihmisten täytyy miettiä, mitä näillä muotokuvilla on tekemistä oikeussalin kanssa", hän sanoo. "Nautin tästä hämmennyksestä." Hän kertoo yhden hmong-vastaanottajan kiittäneen tuomaria muotokuvista.

Hmong Mutual Assistance Association on palvellut Sheboyganin 5 000 hengen hmong-yhteisöä 45 vuoden ajan. Keväällä järjestetyssä vauvaisässä yhteisöhuoneessa hänen mustavalkoinen kukka-aiheinen printtinsä täydentää juhlakoristeita. Muut teokset "Äitini kukat" -sarjasta luovat syvempiä yhteyksiä – ja jännitteitä – tutkimalla kukkien symboliikkaa hmong-naiseudessa ja haastamalla sukupuolinormeja.

Henkilökunnan jäsen M Chang osoittaa menneiden (enimmäkseen miespuolisten) yhdistyksen puheenjohtajien muotokuvia, joihin on nyt liitetty kaksi hänen naispuolisista muotokuvistaan: "Halusimme rikkoa tuon mieslinjan", Chang selittää.

Vaikka hänen työnsä on herättänyt jonkin verran kiistaa – eräs tyytymätön vanhus poisti teoksen – se jatkaa tärkeiden keskustelujen herättämistä yhteisössä. Näyttelyyn Union Asian Marketin kanssa tehty ilmainen kalenteri, jossa on hänen kuviaan, roikkuu nyt yhdistyksen toimistossa.

"Hmongin kielessä, kun joku sanoo 'Se ei näytä hyvältä' tai 'Se ei ole kaunista', se ei yleensä liity ulkonäköön", Chang selittää. "Se tarkoittaa, että jokin on loukkaavaa tai sopimatonta."

Throckmortonin mukaan Sheboyganin yhteisö on vastannut näyttelyyn yleisesti positiivisesti. Häntä on rohkaissut monien pihalle ilmestyneet näyttelyteoksia esittelevät pihakyltit – hiljainen kannanotto tässä pitkään heiluneessa osavaltiossa, jossa "Älkää lopettako rukoilua" ja "Tee Amerikasta taas mahtava" -kyltit ovat myös yleisiä. (Trump voitti Wisconsinin vuoden 2024 vaaleissa republikaanien korkeimmalla ääniosuudella 40 vuoteen.) "Nämä kyltit osoittavat tukea maahanmuuttajayhteisölle ja pakolaisten ajatukselle", hän sanoo elävistä kukka-aiheisista kuvista. "Ne ovat kauniita, joten ihmiset saattavat vain pitää niiden ulkonäöstä. Mutta en usko, että kukaan näyttäisi jotain pihallaan, ellei se merkitse heille jotain."

Herin taiteellinen taito tulee entistä selvemmin esiin San Josessa, missä hänen teoksiaan esitellään perinteisessä museoasetelmassa. Vaikka Wisconsinin näyttely korosti hänen yhteyttään hmong-yhteisöön, San José Museum of Art keskittyy hänen kuvien keinotekoiseen luonteeseen. Näissä suuremmissa painokuvissa keinotekoisen luonteen yksityiskohdat tulevat esiin: taustat erottuvat selvemmin, saumat ja langat näkyvät keinotekoisissa sommitelmissa, pöly peittää keinobambukasvin ja kumiletku tunkeutuu muuten koskemattomaan maisemaan.

San José Museum of Artissa on esillä teoksia Herin uran varrelta. Lähistöllä hänen kuviaan on liimattu vehnäliimalla rakennustyömaan seinään San Josen keskustassa, kun taas kongressikeskuksen digitaaliset mainostaulut näyttävät hänen valokuviaan tapahtumailmoitusten ohessa – jälleen yksi odottamaton kohtaaminen.

Molemmat kuraattorit tiedostavat, että harvat näkevät molemmat näyttelyt, mutta Dickens huomauttaa, että kumpikin sijainti paljastaa eri puolen Herin monikerroksisesta työstä. Kuten Throckmorton asian ilmaisee: "Nämä kaksi projektia kuvaavat hänet kokonaisuudessaan, heijastaen tasapainoa, jota hän pitää yhteisönsä ja taidepiirien välillä. Paon työtä ei voi juhlia vain yhdellä tavalla."

"Pao Houa Her: Mielikuvitusmaisema" on nähtävillä John Michael Kohler Arts Centerissä 31. elokuuta asti ja San José Museum of Artissa 22. helmikuuta 2026 asti.