Olen tiennyt asuvamme turhauttavan puritaanisessa yhteiskunnassa jo yläasteelta lähtien, kun rehtorini katsoi neuleista sylkeä, jota käytin koulupaidan päällä, ja sanoi: ”Olemme iloisia, että olet ylpeä kehostasi, mutta riisu se.” (Olin kaksitoistavuotias!) Mutta mikään ei tee tätä ajatusta yhtä selväksi kuin viimeisimmät online-keskustelut Sabrina Carpenterista.
Uusin kohu 26-vuotiaan poptähden ympärillä liittyy hänen tulevan albuminsa Man’s Best Friend kansikuvaan, joka julkaistaan elokuussa. Kuvassa Carpenter polvistuu lattialle kokomustassa asussa, kun näkymätön käsi vetää hänen sekaista vaaleaa tukkaansa.
Vaikka tämä saattaa olla hänen rohkein otteensa flirttailevaan kulttuuriklikkiin (tervehdys, Babygirl), se on kaukana hänen ensimmäisestään. Kyseessä on nimittäin sama nainen, joka suudeli avaruusoliota vuoden 2024 VMA-gaalassa ja herätti kohun Eiffel-torni-seksiasennosta kiertueellaan.
”Minusta on aina niin hauskaa, kun ihmiset valittavat”, Carpenter kertoi äskettäin Rolling Stonelle kommentoidessaan musiikkinsa vihjailevia teemoja. ”He sanovat: ’Hän vain laulaa tästä’, mutta nuo ovat ne kappaleet, jotka olette tehneet suosituiksi. Selvästi rakastatte seksiä. Olette pakkomielteisiä siihen. Se on näytöksessäni.”
Kuten tavallista, Carpenter on täysin oikeassa. Tapa, jolla ihmiset takertuvat hänen seksuaalisuutensa ilmaisuun, kertoo enemmän meidän pakkomielteestämme seksiin – erityisesti kun sen omaksuu anteeksipyytämättä itsevarma nuori nainen. Toki idea pienikokoisesta, vaaleatukkaisesta, vastustamattoman seksikkäästä poptähdestä ei ole uusi (anna Britney Spearsille kunniansa!), mutta Carpenter erottuu joukosta vaikuttaen täysin hallitsevan imagoaan. Hänen Louboutineissa tallustelunsa tap-tanssiesityksessään Grammy-gaalassa oli ilo katsottavaa, osittain siksi, että hän näytti nauttivan elämästään täysin rinnoin. Jos jotain, hän ansaitsee kehuja taiteellisuutensa täysimittaisesta omistamisesta – mukaan lukien seksikkyytensä.
En ole vielä kuullut Man’s Best Friendiä, joten en voi sanoa, liittyykö koiraleikki sanoituksiin. Mutta on klassista Carpenteria herättää keskustelua yhdellä kuvalla, ennen kuin musiikkikaan on julkaistu. (Oikeasti, kuka vetää hänen hiuksiaan? Saammeko koskaan tietää?) Rehellisesti sanottuna meistä kaikista olisi parempi, jos lopettaisimme helmeilemisen hänen leikillisen, vapautuneen suhtautumisensa seksuaalisuuteen ja antaisimme hänen vain tehdä asiansa – mitä tahansa muut siitä sanovatkin.